Lapin kullan kimallus on elokuva eurooppalaisittain ainutlaatuisesta kultaryntäyksestä Lappiin. Kun ensimmäiset kultalöydöt tehtiin Lapissa nälkävuonna 1868, sadat kultakuumeen valtaamat onnenetsijät aloittivat vaelluksen pohjoisen kulta-apajille. Osittain todellisiin tapahtumiin perustuva elokuva kertoo näiden kullankaivajien kohtaloista. Elokuvan päähenkilöt, kaksi entistä merimiestä Jakob Ervast (Vesa Vierikko) ja Nils Lepistö (Pirkka-Pekka Petelius), kuulevat Lapin kultalöydöstä. Molemmat ovat kaivaneet kultaa Amerikassa, ja he tarttuvat innokkaasti tilaisuuteen paremman elämän toivossa. Ervast myy koko omaisuutensa ja lähtee ystävänsä kanssa kohti pohjoista. Lapissa miehet osuvat kultasuoneen, ja kultaryntäys on pian täydessä vauhdissa. Pohjoiseen vyöryy kullanetsijöitä, ja kultalöydösten ympärille kerääntyy kaikenlaista väkeä: työtätekeviä, huijareita ja viihdyttäjiä. Elokuva on täynnä vahvoja roolisuorituksia, tulkitsijoina mm. Lasse Pöysti, Martti Suosalo, Jarmo Mäkinen, Kaija Pakarinen ja Minna Turunen. Lapin kultaryntäyksestä kertova elokuva on syntynyt ohjaaja Åke Lindmanin pitkäaikaisesta unelmasta. Mukaansatempaavan musiikin on säveltänyt Lasse Mårtenson.
Lapin Kullan Kimallus (DVD)
Lapin Kullan Kimallus (DVD)
Normaalihinta
€9,90 EUR
Normaalihinta
Alennushinta
€9,90 EUR
Yksikköhinta
kohti
Sisältää verot.
Toimituskulut lasketaan kassalla. Käytetyissä tuotteissa sovelletaan marginaaliverotusmenettelyä.
Varasto vähissä: 1 jäljellä
Noudon saatavuutta ei voitu ladata
Käytetty DVD (1999)
Kunto: Erittäin Hyvä
Kieli: Suomi
Tekstitykset: Englanti, Ruotsi
SKU-koodi:7393834157006
Lisätietoa
Lisätietoa
Arviointisanastoa:
SEALED = Avaamaton, muoveissa
NM = Near Mint
VG = Very Good
Gatefold = Avattavat Kannet
Sawcut = "Sahaleikkaus" - käytettiin ennen alennusmyynnin merkiksi
Ringwear = Levyn muotoinen painauma/jälki kansissa
Corner cut = "Kulmaleikkaus" - käytettiin ennen alennusmyynnin merkiksi
OIS = Original inner sleeve = Alkuperäinen sisäpussi
Label = Levyn keskietiketti
Price Sticker = Hintatarra
Tarkemmat tiedot löydät kohdasta: "Kuntoluokitukset"
Kuvaamme itse kaikki tuotteemme.
Tuotekuva on siis joko tuote itsessään tai samankaltainen/vastaava tuote.
Pyrimme kuvaamaan tuotteen ominaisuudet ja painoksen aina mahdollisimman tarkasti kuvauksessa.
JOS kuitenkin haluamasi tieto puuttuu, niin hätä ei ole tämännäköinen:
Sitä varten näet vasemmassa alalaidassa puhekuplan, jossa Matti iloisesti auttaa sinua mieltäsi askarruttavissa asioissa!
Kysy siis rohkeasti aina tarvittaessa.
Toivomme sinulle Bad Record Storen puolesta mukavia ostoksia! 😎


Tiesitkö?
Tuotteiden kuntoluokituksista saat lisätietoa etusivun alalaidassa olevasta kohdasta "Kuntoluokitukset".